Kuoriminen
Kuorittava paju kerätään
toukokuun alussa siinä vaiheessa, kun paju on hiirenkorvalla.
Silloin kuori irtoaa parhaiten. Paju on kuorittava mahdollisimman pian
keräämisen jälkeen. Mikäli se ei ole mahdollista,
säilytetään pajuja viileässä,
pimeässä paikassa ehdottomasti pystyssä ja veisastiassa,
jossa on vettä noin 10 cm. Tällöin paju pysyy tuoreena,
mutta lehtien kehittyminen pysähtyy. Kuoriminen on kuitenkin
suoritettava 1-2 viikon sisällä.
Pienten erien kuoriminen käy hyvin
käsin seuraavasti:
-
Aukaistaan kuorta tyven ympäriltä n. 10
cm pituudelta.
-
Kiepautetaan kuoren päät varvun
ympärille renkaaksi.
-
Vasemmalla kädellä pidetään
paljaasta tyvestä kiinni ja vedetään oikealla latvaa
kohti, jolloin kuori irtoaa. Kuoren päät, jotka kiepautettiin
pajun ympärille, antavat tukea vetämiseen.
Kuorimisessa voi käyttää
apulaitteena ”loukkua”, joka on valmistettu sitomalla kaksi
puukapulaa yhteen. Pajuvarvun tyvipää vedetään
ensin loven läpi ja sitten latvapää puristamalla
samanaikaisesti leukoja yhteen. On kuitenkin varottava puristamasta
liikaa, koska paju voi ruhjutua käyttökelvottomaksi. Loukkua
tuetaan polvien väliin kuorittaessa.
Pajut kuoritaan ulkona aurinkoisella
säällä. On tärkeää, että nen
kuivuvat mahdollisimman nopeasti kuorimisen jälkeen. Kuoritut
pajut asetellaan kuivumaan pystyyn esim. seinää vasten
hajalleen, ei nippuina.
